Aikuisena partioon

Partiossa aikuinen tarkoittaa yli 22-vuotiasta. Aikuisen tehtävä partiossa on mahdollistaa lasten ja nuorten toiminta. Ennen kaikkea aikuinen on kasvattaja. Hän sitoutuu partion arvoihin ja johtaa esimerkillään. Hän toimii toiminnan mallina ja samastumiskohteena. Aikuinen on sopivasti läsnä: Aikuinen tuki tarkoittaa eri asiaa eri ikäkausissa.Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry

Pian kokemus partion aloittamisesta aikuisiällä

Minusta tuli partiolainen ihan vahingossa!

Keväällä 2019 suunnittelimme marttaillassa Martanpäivän retkeä. Marttaystäväni Riikka kommentoi kevyesti, että ”NiiNu leireilee samoihin aikoihin tuossa ihan lähellä, käydäänkö samalla reissulla leirillä?” Vierailuun tarvittiin toki omien aikuisten partiolaislastemme luvat. Luvat saatiin ja juttu eskaloitui nopeasti. Yllättäen vietimme mieheni Teron kanssa mahtavan heinäkuisen viikon Kepelin keittiössä. Viikko oli fyysisesti todella rankka, oli kuuma ja teltassa oli vähän huono nukkua, mutta kertaakaan ei harmittanut mikään! Tuntui, että oikeasti teki työtä, jolla on konkreettista merkitystä. Eräs tuttu nuori tutkija sanoikin, että teimme ruohonjuuritason rauhantyötä. Se oli kiinnostava ajatus.

Elokuussa sitten minua pyydettiin apuohjaajaksi suureen sudenpenturyhmään. Tutut johtajat ja hyvät kesämuistot takana saivat minut lähtemään mukaan. Partiovuosi 2019-2020 oli erikoinen etäpartioineen, mutta Pesukarhut-ryhmä tuli tutuksi ja teimme kaikenlaista kivaa livenä ja etänä.

Elokuussa 2020 sudariryhmästä tuli seikkailijaryhmä Hemulit ja minusta kai ihan virallinenkin ohjaaja, ainakaan apuohjaajaa ei enää mainittu. On helppoa vetää ryhmää kokeneen Nuutin ja Lauran kanssa. Partiojutuissa olen aloittelija, mutta ryhmän vetäminen ja tapaamisten organisointi ovat minulle tuttuja juttuja. Niinpä partioillat ovat sekoitus sitä minkä osaan ja sitä mitä opettelen, ihan parasta mielelle!

On mukava toimia lippukunnassa, jossa useimmat vanhemmista johtajista ovat tuttuja jo vuosien takaa. Niipperin Nuolihaukoissa isot jutut toimivat ja tukea saa muilta sitä tarvittaessa.

Seuraavaksi otan haasteekseni hakea itselleni sopivaa koulutusta partiosta. Tiedän, että sellaista löytyy helposti!

Partio antaa minulle paljon enemmän kuin mitä minä annan partiolle. Aikuisena partioon liittyminen on yksi fiksuimmista jutuista, joita olen tehnyt viime vuosina. Jos haluat kysellä lisää, ota yhteyttä!

-Pia