

Niipperin nuolihaukat
Niipperin Nuolihaukat (NiiNu) on Espoon Niipperissä toimiva partiolippukunta, joka perustettiin kesällä 1990. Lippukunnassamme on noin 130 jäsentä.
NiiNun jäsenet ovat reippaita maapartiolaisia, jotka toteuttavat Suomen partiolaisten ohjelmaa avoimin mielin. Lippukuntamme on aktiivinen alueen partiojärjestöissä.
Meille on #helppotulla
Kiveliö 2023
Syksyn paras Niinun oma tapahtuma on ihan pian eli la-su 2.-3.9. jolloin järjestetään Niinun perinteinen partiotaitokilpailu, Kiveliö, muutaman välivuoden jälkeen. Sudenpennuilla kilpailu on päiväkilpailu lauantaina.
Tavoitteena on, että jokaisesta Niinun ryhmästä saataisiin oma joukkue Kiveliöön.
Partiotaitokilpailussa kävellään joukkueena rastilta toiselle ja suoritetaan partiohenkisiä tehtäviä. Illalla tullaan yörastille (eli paikalle jossa yövytään laavuissa ja laitetaan ruokaa) ja seuraavana aamuna lähdetään kohti maalia.
Reitti ei ole vaikea ja tavoite on, että kaikilla olisi kivaa. Kilpailu alkaa lauantaina klo 10 ja päättyy sunnuntaina puoliltapäivin. Sudenpentujen ja seikkailijoiden mukana kulkee koko ajan johtaja ja rasteilla on muita johtajia. Yörastilla on useampi johtaja paikalla koko ajan.
Ilmoittaudu Kiveliö23-kilpailuun viimeistään ti 29.8
Ajankohtaista
Kuvagalleria
NiiNun tuotteet nettikaupasta
Lippukunnan nettikaupan valikoimasta löydät mm. NiiNun logolla varustettuja collegepaitoja, kangaskasseja, suositun kalastajahatun sekä paljon muuta. Loistava synttärilahja NiiNulaiselle 😉